Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Etusivu » Opiskelutarinoita » Harrastajasta ammattilaiseksi

Harrastajasta ammattilaiseksi

Saarijärven Tarvaalan mehiläistarhaajaopiskelijat oppivat luontoa ja hunajanvalmistusta.

Arto

 

Töysäläinen Arto Ala-Vannesluoma, 53, hankki ensimmäisen mehiläispesänsä 14-vuotiaana. Nuori mehiläistarhaaja hankki vähitellen lisää pesiä niin, että 19-vuotiaana niitä oli jo 12. Sitten kiukkuiset hoidokit iskivät kimppuun.

- Mehiläiseni olivat kiukkuisia sekarotuisia italialaisia ja pohjoismaalaisia. Teippasin aina saappaiden ja hihojen suut, kun menin pesille. Kerran saappaan teippaus petti ja mehiläiset menivät vanana saappaasta sisään ja tulivat kauluksesta ulos. Sain päähän kymmeniä pistoja ja jouduin sairaalaan. Lääkäri sanoi, että on lopetettava, koska olen allerginen, sanoo Arto.

Pari vuotta sitten Arto istui kuninkuusraveissa penkalla mehiläisten lentoreitillä. Innostus iski taas. Hän meni allergiatesteihin, joissa selvisi, ettei mehiläisallergiaa ole. Seuraavalla viikolla Arto kyseli Lapuan markkinoilla hunajanmyyjältä alasta ja koulutuksesta. Samana iltana hän jo soitti Saarijärven Tarvaalaan ja kyseli, koska voisi aloittaa mehiläistarhaajan opinnot. Hän pääsi heti mukaan syksyn 2015 ryhmään.

Seuraavana kesänä Arto hankki 12 pesää, joista hän on tehnyt jaokkeita niin, että tällä hetkellä pesiä on jo 45.

- Nyt minulla on italialaisia mehiläisiä, jotka pohjautuvat Keski-Suomen säyseään emokantaan. Eivät ole vihaisia.

Tarkoitus olisi ryhtyä kokopäiväiseksi mehiläistarhaajaksi ja myydä oma lattiapinnoitealan yritys pois. Arto tuottaa nykyään luomuhunajaa Tohnin kylällä. Hänen tuotteensa nimi on Tohnin äijän Woimahunaja ja sitä saa lähiseutujen kaupoista ja muun muassa Ähtärin eläinpuistosta.

Tärkeintä mehiläistarhauksessa on Arton mielestä se, että oppii ymmärtämään luontoa ja mehiläisen luontaista käyttäytymistä. Näitä asioita hän on oppinut Tarvaalassa.

- Koulu on ollut ihan huippupaikka. Opetus on laadukasta ja koululla vierailee asiantuntijoita. Olen oppinut myös hunajasta ja muusta tuotteistamisesta sekä yrittäjyydestä paljon, hän sanoo.

Kesäisin Artoa työllistävät pesien hoito ja hunajan keruu, talvisin hän rakentaa puusta pesälaatikoita, joita hän myös myy.

- Olen nyt unelma-ammatissani ja koulutus antoi siihen hyvän pohjan, sanoo Arto Ala-Vannesluoma.

Mehiläisten oikea hoito tärkeää

Mehiläistarhausta tullaan Tarvaalaan opiskelemaan ympäri Suomea. Myös ikähaarukka on suuri. Osalle mehiläistarhaus on ammatti, osalle harrastus.

Mehiläiset

Kouluttaja Tiina Ahonen-Sahiluodon mukaan mehiläistarhauksessa on muutamia tärkeitä asioita, joita Tarvaalassakin korostetaan.

- On tärkeää tiedostaa, että mehiläisille tulee tauteja, jos niitä ei hoida hyvin. Esimerkiksi varroapunkki tuhoaa jollain aikavälillä kaikki mehiläiset. Sairaat mehiläiset voivat myös sairastuttaa muiden tarhaajien mehiläisiä.

Lisäksi oikeaikainen ja säännöllinen hoito lisäävät mehiläisten hyvinvointia ja lisäävät hunajasatoa. Myös luonto on mehiläistarhauksessa tärkeässä roolissa.

- Luontoa seuraa mehiläisten näkökulmasta ihan eri tavalla kuin muuten. Esimerkiksi kasvien kukinta-aikoja seurataan tarkasti. Mehiläinen on tärkeä tuotantoeläin monessa mielessä.

Moni tarhaaja tarjoaa maanviljelijöille pölytyspalvelua, jossa pesiä viedään peltojen lähelle.

Tarvaalassa opetetaan myös kasvattamaan kuningattaria.

- Puolet Suomessa olevista emoista on tuotu ulkomailta. Ne voivat levittää tauteja. Siksi on tärkeää, että opitaan itse kasvattamaan emoja, jotka sopivat meidän oloihimme, sanoo Ahonen-Sahinaho.

Saarijärven Tarvaalassa järjestetään mehiläistarhaajan ammattitutkinnon valmistava koulutus, joka valmistaa tutkintosuorituksiin. Oppilaitokseen voi tulla tekemään myös pelkät tutkintosuoritukset. Tutkintoon kuuluu kolme pakollista tutkinnon osaa, jotka ovat mehiläistarhaus, hunajan ja vahan käsittely sekä yrittäjänä toimiminen mehiläistaloudessa. Seuraava koulutus alkaa marraskuussa ja se kestää noin 1,5 vuotta.

Mehiläistarhaaja

Töysäläinen Arto Ala-Vannesluoma valmistuu elokuussa mehilläistarhaajaksi Saarijärven Tarvaalasta. Hän aikoo ryhtyä pikkuhiljaa kokopäiväiseksi tarhaajaksi.

Teksti: Tuija Tiitinen

Kuvat: Mikko Suutala

Takaisin tarinoihin