selaa koulutuksia
Hanke

Invest In Staff – IVS

Invest In Staff on suunnattu Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan yrityksille, jotka haluavat kehittää henkilöstöään ja henkilöstöosaamistaan. IVS kuuluu EKKO-hankekokonaisuuteen, jota kutsutaan tuttavallisemmin Sydänsuomessa-nimellä.

Tavoitteenamme on vahvistaa yritysten kokonaisvaltaista oppimista ja työhyvinvointia, eli tukea yritysten kilpailukykyä, tuottavuutta ja kasvumahdollisuuksia sekä työnantajakuvan kehittymistä. Yhteistyön aikana selvitetään henkilöstön nykyinen ja tulevaisuuden osaamistarve ja tuodaan esiin mahdolliset osaamisvajeet ja kehittämiskohteet. Tavoitteena on myös vahvistaa HRD (Human Resource Development) -toimintaa ja osaamista.

Mukaan pääsee missä vaiheessa vaan!

Ensimmäisen vuoden aikana yritysten kanssa saavutettiin hyviä tavoitteita ja saatiin asioita aikaiseksi. Toiveet yhteistyölle olivat erilaisia ja toiminta sen mukaista. Hankkeen maksimimäärä on 25 mikro- ja pk-yritystä ja mukaan pääsee hankkeen missä vaiheessa tahansa, nimellistä korvausta vastaan. Meillä on aikaa maaliskuun 2022 loppuun saakka, lähdetään siis liikkeelle nyt!

Kun lähdet mukaan, mitä tapahtuu?

Valitaan osa-alue, johon panostetaan yhdessä:

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Elina Mäkinen
Satsaa ihmisiin – Invest in staff
Projektipäällikkö
p. 040 714 4505

Blogi

Projektipäällikkö:
Elina Mäkinen
puh. 040 714 4505 elina.makinen(at)poke.fi

Hankkeen toteutusaika
1.4.2019 – 31.3.2022

Rahoittajat

  • Euroopan sosiaalirahasto (ESR)
  • Keski-Suomen ELY-keskus
  • Saarijärvi-Viitasaari seudun kunnat
  • Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä/
    Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE

Hallinnoija ja toteuttaja
Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä/
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE